Päiväkirja

Tälle sivulle on koottu kaikki Venyan päiväkirjamerkinnät.

2023 - 2024 - 2025

Vuosi 2023

ma 12. kesäkuuta 2023, Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut Mr. January)

Aveniryan tarina alkaa ihan sattumuksesta. Pieni talli Suomen perukoilla, ei maailman kartalla edes pienimmässäkään mittakaavassa (a nobody, if you may). He järjestivät pienet paikalliset estekisat, jotka sattumalta sopivat minun ja yhden nuorekkaani almanakkaan kun olimme käymässä Suomessa alkukeväästä. Tilat oli varsin perinteisiä pieneksi paikalliseksi ratsastuskouluksi; talli ja pieni maneesi, jokatyypin opetusratsuja ja ympärillä säheltäviä tallityttöjä. Ei siis paikka josta löytäisin itseni sitten vuoden -94. Eikä todellakaan paikka, josta olisin uskonut löytäväni uuden lupaavan esteprojektin.

Ja sekin vielä, että satuin ihan ohimennen kuulemaan tallilaisten kuiskuttelevan toisilleen tallin uudesta tulokkaasta. Enkä minä muuten olisi heitä mitenkään noteerannut, mutta korvani kyllä tarraavat kiinni jos mainitaan tunnettuja estekuuluisuuksia nimeltä, ja nythän tosiaan niin mainittiin tämän uuden varsan yhteydessä. Joten olihan minun käytävä varsaa vilkaisemassa, vaikka sitten ihan vaan ammattiuteliaisuuteni puolesta.

Ja kun sanon, että varsalla oli vähän kaikki sitä vastaan, niin todellakin tarkoitan sitä. Paikallinen pieni ratsastuskoulu, orlovravuri. Ei kuuluisia henkilöitä tai nimiäkään estemaailmassa. Ei siis ihan ensimmäinen paikka josta tasokasta estetulevaisuutta lähtisi etsimään. Ettekä varmasti ihmettele kun sanon, että yllätyin todella, että sitä tummanruunikkoa esteihmettä oli ylipäätänsä tarjottu käytettäväksi tavalliselle tuntiratsulle. Ne jotka ei tiedä, varsan isää voisi sanoa varsinaiseksi kultakimpaleeksi kauranjyvien seassa. Yksi miljoonasta, enkä edes liioittele. En ole urani aikana törmännyt yhteenkään kyseisen rodun edustajaan, joka taitaisi metri kahtakytä korkeampaa, saati sitten ihan kansainvälisiä GP tason ratoja. (Niin, siis sataakuuttakymmentä! Kuulostaa aika hurjalta, eikös?) Mutta kyseisellä orilla on aikamoisia saavutuksia ja sijoituksia puhumaan menestyksensä puolesta. Eritoten Power Jumpin kutsuvierasluokan voittaja kahtena vuonna peräkkäin, ja olihan se tosiaan aikamoinen näky mitä pääsin itsekin edellisenä vuonna todistamaan. Uskomaton tahti ja tarkkuus, hyppytekniikka ja voitonnälänkin näki ihan katsomoon saakka. Hevosen omistaja, Nikolai Karevaara oli onnistunut osumaan aikamoiseen kultasuoneen (voisiko tämä varsa olla sitten minun kultahippuni?).

Joten kun kuulee kyseisen hevosen mainittavan, -vaikkakin paikallisella pikkutallilla ja tallityttöjen suusta, mutta tuoreen varsan yhteydessä, niin ei minua voi kukaan täysjärkinen moittiakaan. Auditio hoitui onneksi saman päivän aikana. Varsaa tuli esittämään tallin toinen omistajista, Henna Pohjoinen taisi olla nimeltään. Heistä kahdesta hän oli myös se joka on suuntautunut estevalmentamiseen, joten se passasikin mainiosti. Aluksi minulla ei oikeasti ollut kiinnostusta kuin vilkaista varsaa ja niin Pohjoinenkin taisi ajatella, sillä hän ohjasi meidät yhden laitumien kupeelle, jossa varsa ja tamma viettivät aikaa. Hän kertoi samalla varsan emästä, Astrologiasta (tai mikä lie kyrillisin aakkosin onkaan) joka työkseen opettaa nuorempia harrastajia esteratsastuksen saloihin. Tamma hyppää parhaimmillaan metri kahtakymmentä ja taitaa vaativaa koululuokkaakin, joten ei ihan helpon tason opetusratsu ollut kyseessä. Tammalla ei kuitenkaan oltu käyty vielä suuremmissa kisoissa, vaikka ilmeisesti tulevaisuudessa olisi sellaisiinkin tarkoitus lähteä. Varsan kanssa siis toivottiin syvästi, että kisaratsun ominaisuudet olisi periytyneet isän puolelta.

Ja varsasta puheen ollen, siellähän se laidunsi aikuisten seurassa kuin aikuinen konsanaan. Kyseessä oli siis musta tamma, joka tulisi kimoutumaan äitinsä kaltaiseksi kasvaessaan. Se oli niin kovin rauhallisen näköinen, tavanomaisilla pitkillä ja luisevilla säärillä mutta mahaan se oli saanut jo kovasti pyöreyttä. Hyvät ruokahalut siis. Henna kertoi varsan olevan luonteeltaankin kovin lepsu ja kiltti, miltei ruunamainen, mutta silti omaavan aimo annoksen varsamaista uteliaisuutta. Kun kysyin olivatko he jo suunnitelleet jotain varsan tulevaisuutta ajatellen, nainen näytti hieman epäilevältä. Lähtökohtaisesti oli kuulemma tarkoitus myydä käyttöön ja näyttöön, mutta kummitteli häntäkin takaraivossa varsan hieman heikommat lähtökohdat sellaiselle tulevaisuudelle. Että jos ei menisi myynniksi niin kaipa siitä kasvaisi ihan kelpo opetushevonenkin tallia täyttämään. Sääli se tosin olisi, ja olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.
Sen takia pyysinkin vielä mahdollisuuden nähdä varsan liikkeitä sileällä. Nämä ensisilmäykset ei vielä herättäneet minussa sellaista ostohalukkuutta kuin normaalisti tuntisin tulevaisuuden mahdollisuuksia silmäillessäni, mutta kun takaraivossani kuiskutteli vain tuo isäorin nimi uudelleen ja uudelleen, tuntui kuin minun pitäisi antaa varsalle edes jonkinlainen mahdollisuus. Niinpä rouva Pohjoinen kävi nappaamassa mustan varsakkaan kiinni ja suuntasimmekin yhdessä maneesiin (varsa seurasi kiltisti perässä, vilkuili uteliaasti minuun, tai ehkä taskuihini).

Onnekseni voinkin todeta, että mahdollisuuden antaminen kannatti. Alussa varsaa tosin piti hieman vetristellä ennen kuin sen liikkeissä alkoi tosiaan erottua sitä mitä halusinkin nähdä. Se oli kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, ja sen liikkeet oli vahvat ja selkeät. Kaikki hyviä lähtökohtia potentiaaliselle hyppääjälle. Mutta vasta sitten, kun asetimme muutaman maapuomin ja puolipystyn, ja laukkakehotuksen jälkeen varsa pomppi ensin maat ja hyppäsi lopuksi viimeisen pystyn, näin sen mikä vakuutti minut ostotarjouksen tekemiseen. Tammalla on selvästi potentiaalia. Se oli rohkea ja teki sen mitä pyydettiin, ja näytti liikkeissäänkin erityisen varmalta. Se näytti myös nauttivan tekemisestään. Ja vaikka se ei ehkä ihan itsessään vielä riittäisi tekemään varsasta uutta esteprojektia, niin joudun kyllä myöntämään, että tämän isäorin ominaisuudet kiinnostaa minua äärettömästi. Niinkin paljon, että uskallan tehdä epävarman sijoituksen kohteeseen ihan vain, että pääsisin itsekin omin silmin näkemään ja ottamaan selvää mistä, ja miten sen isäori onkaan oikein tehty, ja periytyisikö nuo älyttömät kyvyt myös sen jälkikasvulle (toivotaan ettei sijoitus mennyt ihan hukkaan).

Jätin siis tarjouksen ennen matkaan lähtöä. Tarjosin kohtuullisen summan (5 500€) ja lupasin, että varsa pääsisi minun käsissä kouluttautumaan tavoitteellisesti estekentille, ja käymään sekä näyttelyissä että arvosteluissa, kantakirjassa ja muissa pippaloissa. Rouvan silmät laajeni niin että olisi voinut kuvitella tarjoavani hänelle kuuta taivalta. Mutta ehkä se kuulostikin siltä, unelmien täyttymykseltä. Varmasti parempi tarjous kuin yksikään aikaisemmista ja totta puhuen paras mitä tulisi koskaan saamaan, sillä sehän oli juuri se mitä hän oli alussa kertonut toivovansakin. Hän sanoi jäävänsä miettimään tarjousta, mutten epäillyt yhtään millainen vastaus sieltä tuli heti seuraavana päivänä. Ja niin vielä musta tammavarsa, orlovravuri ja sukunsa menestystä (toivottavasti) seuraten tulevaisuuden ruusukehai Avenirya muutti meille tänne Britteihin viittä vailla vuoden ikäisenä. Olen hyvilläni, sillä Frostyn valmistuttua en muistanutkaan, miten toimeettomalta tuntuu odotella uuden projektin ilmestymistä. Ja haluni päästä selvittämään tuota mysteeriä palaakin nyt mielessäni roihuavan kokon lailla, enkä varmasti pääse siitä eroon ennen kuin otamme ensimmäiset askeleet esteareenalla vuosien päästä.

ke 23. elokuuta 2023, Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut Mr. January)

Varsa, Avenirya, on ollut varsinainen mielihyvänlähde (a delight ! ) jo heti ensimmäisten viikkojen alettua. Se tulee toimeen kaikkien kanssa, siis aivan kaikkien. Jouduimme pistämään sen aluksi samaan aitaukseen poikien kanssa; Nevasta en uskonutkaan olevan ongelmia, mutta sapelihammas Foxfire minua hitusen epäilytti. Vaan ei niiden tarvinnut juuri nokkimisjärjestystä näyttää, Venya myöntyi heti lauman hännille eikä ole ottanut nokkiinsa vaikka pojat sitä välillä vähän kovistelevatkin (onko se huono asia? ettei oikein osaa/uskalla/halua pitää puoliaan?). Toivottavasti siitä ei suurempaa vahinkoa tullut. Nyt kun nuo molemmat pojat on virallisesti aikuistuneet ja siirtyneet toisille laitumille, sai Venya uuden laidunkaverin itselleen. Copperfacts on onneksi rauhallinen tapaus, kuten Avenirya, ja tulevat erittäin hyvin juttuun keskenään (onneksi, minun ei tarvitse arvuutella joka yö löydänkö varsalta uusia hampaanjälkiä takamuksestaan). Venya näyttää käyttäytyvänkin varsojen huolettomalla tavalla, kun Koda on lähempänä hänen ikäänsä kuin kaksi aikaisempaa.

Kaveriuutisten lisäksi tallityöntekijämme on näyttäneet löytäneen uuden suosikin projektiemme keskuudesta. He kutsuu varsaa välillä Mriyaksi, “unelmaksi”, niin kuin se maailman suurin lentokone Ukrainassa (tuhottu, onneksi en usko yliluonnollisuuksiin). Toruisin jokaista, mutta heidän vastuulleen kuului aikaisemmin Frost, ja, no niin… Jos en olisi nähnyt omin silmin, sanoisin että liioittelevat.

Venya on ehdottomasti yksi hyväkäytöksisimmistä projekteistani urallani (eikä sillä ole pimeää puolta ! ). Se on rauhallinen ja käyttäytyy mallikkaasti kenen tahansa käsitellessä. Lääkäri teki vakituisen käyntinsä; tarkisti luuston, otti veri- ja jouhinäytteet. Kehuja sai kovasti, lupaili samalta seisomalta terveitä papereitakin - virkeä, utelias ja energinen nuorikko kun on kyseessä. Sen sijaan lääkäri huomautti, että ruokapolitiikan kanssa saattaisi hyvä olla pitää tarkempaa silmää. Hän nuhteli minua! Kuvitella, ruoasta! (Venyan ruokinta on yhtä tarkalleen mitoitettu kuin muidenkin, joten missä välissä?) Joten päätin pitää varsaa tarkemmin silmällä seuraavan viikon. Lo and behold, heti seuraavan päivänä kaikki kävi järkeen. Työntekijöilläni, jotka avustavat varsan kasvatuksessa vähän jokaisessa osa-alueessa, on tapana palkita varsaa hyvästä käytöksestä. Ja Venya niittää kyllä palkintonsa enemmän kuin mielellään. Tuo nimenomainen puhuttelutuokio saikin hieman tuiman käänteen.

Työntekijöideni lisäksi olen myös itse alkanut osallistumaan enemmän varsan alkukoulutukseen. Se ei näytä olevan kiintynyt kehenkään tiettyyn, mikä on erittäin hyvä asia, ja käyttäytyy yhtä mallikkaasti niin minun otteessani kuin vähemmällä kokemuksella olevien. Vajaan vuoden ajan mitä varsa kerkesi kasvattajatallilla olemaan, sen kanssa on selvästi hyöritty ja pyöritty kaikenlaisissa olosuhteissa. Mainittakoon, kävimme yksi päivä viime kuussa maastolenkillä, minä Wassenaarilla ja Evie Foxfirellä. Venyaa talutin pitkällä narulla satulasta käsin. Varsa tykkää selvästi maastolenkeistä, tosin ei ehkä yhtä paljon kuin Foxfire. Silti ilokseni pystyn sanomaan sen kulkevan kiltisti toisten hevosten perässä aiheuttamatta ongelmia. Silloinkin, kun vastaamme sattui tulemaan metsäkauris ja Neva ja Foxfire säikähtivät mokomaa totaalisesti. Äkkilähdön alla otteeni lipsahtikin Venyan narusta irti ja tamma jäi kahden säikähtäneen oripojan kavioiden taakse. Voit varmaan kuvitella hermostuneisuuteni, kun tammasta ei näkynyt vilaustakaan sittenkään kun saimme toiset rauhoittumaan ja pysähtymään, ja kun maanittelimme viimein kaksikon palaamaan samaa reittiä takaisin päin, tuli Venya vastaan laiskasti tallustaen. Sen oli niin ihmeissään poikien käytöksestä, olisittepa nähneet! Nyt jälkikäteen pohdinkin, onko varsa tehnyt aikaisempaa tuttavuutta kauriiden kanssa, laitumien rajoilla (no, kunhan ei saa päähänsä olevansa heidän kaltaisensa niin en näe ongelmaa). Mikäli estetähden ura ei ota tuulta alleen, niin kyllä tästä ainakin varmajalkaisen maastokaverin saa lohdutukseksi.

Aloitamme seuraavana varusteisiin totuttelemisen. Mikäli kaikki sujuu yhtä ongelmitta kuin tähänkin mennessä, voimme varmasti aloittaa ratsukoulutusta pikkuhiljaa jo kolmen ikävuoden paikkeilla. Toki sitä ennen meillä on vielä paljon tehtävää maasta käsin.

Sillä välin kun Luke ja Evie on metsästäneen hevosilleen viimeisiä tarvittavia näyttelypalkintoja, olen hypännyt Venyan kanssa keski-euroopan matkoille mukaan. Ken tiesikään, Venyastahan on muotoutunut varsinainen katseenkääntäjä! Sen (hieman) pyöreistä muodoista huolimatta varsa sai tuomariston vakuuttuneeksi; kolme kolmesta lähdimme EO-sertin kanssa, ja niistä kahdessa se meni vielä voittamaan koko luokkansa. Upea, upea käytöksenä sekä hitaasti kimoutuva värinsä (kuin ankanpoikanen muuttumassa joutseneksi) jäi selvästi tuomariston mieleen, ja kaipa sen rakenne noin muutenkin on kehumisen arvoinen (ja miksi olenkin taas niin yllättynyt? en minä ihan syyttä iskenyt siihen silmiäni). Mikä voisikaan lämmittää mieltä enemmän? Kehuja tulvi kovasti, ja vähän olen tyytyväinen ettei varsa puheitamme ymmärrä, sillä viimeisen reissun jälkeen sen ego olisi saattanut paisua suuremmaksi kuin meillä on tallissa tilaa (tosin maapallo on ennemmin litteä kuin Venyan ego paisuisi suureksi).

Hyvillä mielin voin tämän merkinnän siis lopettaa. Finest foal -arvonimi on haettu ja rakennekuvaus tilattu. Estevarsojen laatuarvostelu on seuraavana tähtäimessä ja piakkoin sen jälkeen ajattelin viedä kantakirjattavaksikin, kun varsan isäkin palkittiin hiljattain toisella palkinnolla. Kaikki tuntuu liikkuvan niin… nopeasti. Tärkeät hetket livahtaa helposti ohi sormien, jos ei välillä muista oikeasti pysähtyä arvostamaan tamman hienoa etenemistä.

ti 12. syyskuuta 2023, Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut Mr. January)

Syksy tekee tuloaan. Avenirya tuntuu nauttivan viilenevästä ja tuulisesta säästä. Välillä unohdan sen olevan aivan jotain muuta kuin herkkähipiäinen puoliverinen, eikä minun tarvitse käyttää kahta ajatusta lämpötiloihin ja loimituksiin liittyen. Orlovravuri onkin jalostettu sopeutumaan hyvin poikkeuksellisiinkin olotiloihin, muistan lukeneeni, joskin en usko että välimeren lämmin ilmasto olisi kovinkaan tamman mieleen. Hänen onneksemme sijaitsemmekin Brittien saaristossa, jossa auringon julmasta vitsauksesta ei ole vaaraa; hyvä jos saamme nauttia muutamasta hellepäivästä koko kesänä. Walesissa varsinkin, olemme kietoutuneet sateen ja sumun sankkaan syleilyyn useammin kuin emme. Tamma on ollut kanssamme nyt yli vuoden ja olen pitänyt sitä ympärivuotisesti ulkona (en oikein tykkää pitää nuorikkojani sisällä ollenkaan, jos vain mahdollista. Tietenkin, rokotukset ja kengitykset erikseen). Vapaa, kokoaikainen liikkuminen on hyväksi niin nuorien fysiolle kuin mentaalille, välttämätönkin. Joten Venya on viihtynyt luonamme hyvin. Ehkä parempi vain olla mainitsematta, että tamman olisi tarkoitus siirtyä pikapuolin sinne aikuisten liigaan. Heti kun saamme ruksittua estevarsojen laatuarvostelu-boksin tehdyksi.

Kahden ja puolen ikävuoden täyttyessä (muutama kuukausi vielä) on taas aika kutsua lääkäri käynnilleen. Viimekertaiset kommentit mielessä pitäen olen pitänyt extra tarkkaavaisesti huolta sen ruokapolitiikasta, toki kun Venya käyskentelee laitumellaan kokopäiväisesti voi se tuottaa hieman haastetta. Tamma on kuitenkin kasvanut ja hoikistunut, ja alkanut keräämään lihastakin luidensa päälle tänä aikana. Siitä on tullut vieläkin upeamman näköinen kuin näyttelykierroksillaan, nyt kun sen kimoutuminenkin on alkanut vauhtiintumaan ihan silmissä ja sen varsamainen naiivius alkaa pikkuhiljaa katoamaan rakenteesta (Venyan pää on jo melkeen kokonaan valkoinen turpaa lukuunottamatta, sekä sen niska, ja koivet on muuttamassa väriä kanssa. Just nyt se on vähän hassun näköinen, kuin tammalla olisi poolopaita päällä mustalla pitkällä kauluksella). Kolmannen ikävuoden paikkeilla tilaamme rakennekuvauksen, toivotaan että sen kimoutuminen ei ole ehtinyt aivan loppusuoralle siinä vaiheessa. On kiva katsella jälkikäteen miltä kimot näyttivät nuoruudessaan.

Lääkärin tarkistuksen lisäksi kuvaamme luuston ja tarkistamme jalkojen nivelet. Mikäli kaikki näyttää hyvältä voimme viimein aloittaa selästä käsin työskentelyn. Pikkuhiljaa tietenkin, ihan viisiminuuttisia päivässä käsiä ja jalkoja heilutellen ja epämääräisiä ääniä päästellen, perunasäkkiä imitoiden - ei mitään liian fyysistä mutta antamaan tammalle hyvät valmiudet elämään. Pari kuukautta sitä ja palaamme takaisin maastatyöskentelyyn kunnes kolmas vuosi kolahtaa. Sitten teemme uudelleen viiden minuutin toistoja useamman kerran viikossa ja aloitamme käymään askellajeja tarkemmin lävitse. Muiden varsojen kanssa välttelisin tekemästä näinkin täsmällistä treeniohjelmaa tarkoin odotuksin, mutta koska kyseessä on rauhallinen, sopeutuvainen Mriyamme ruunamaisella mielellään, tuntuu nämä ihan toteuttamiskelposilta suunnitelmilta.

Totta puhuakseni varsalaatisten irtohypytys stressaa minua eniten. En ole irtohypytysten suurin ystävä varsinkaan näin varhaisessa vaiheessa joten jätän sen mahdollisimman vähiin. Ja ne muutaman kerrat kun hypytämme, en suuntaa niihin paljoa painoarvoa. Nuorikoilla tulee kyllä olemaan kaikki mahdollisuudet näyttää osaamisensa ja kykynsä ensimmäisten kausiensa aikana. Mutta vihaisin sitä, jos pitäisi laittaa nuorikko hyppimään ensimmäisiä irtojaan laatiksissa. Joten hammasta purren minun täytyy alkaa sijoittaa hypytyspäiviä myös Aveniryan kalenteriin. Ehkä sen takia tykkäänkin mieluummin viedä varsat laatiksiin aivan viimeisillä hetkillä (nostaa verenpainetta, mutta varsojen hyväksi sekin on vain pikkuseikka).
Irtohypytysten sijaan olen huomannut ratsutuksen aloituksen yhteydessä jo ihan pienten estetreenien kertovan minulle nuorikoistani, niiden kyvyistä paljon enemmän; onko ne nopeita vai hitaita, minkälainen keskittymiskyky ja yhteistyökyky, löytyykö tasapainoa riittävästi. Antaa minulle paremman kokonaiskuvan kuin irtohypytykset koskaan voisivat, ja pystyn suunnittelemaan yksilölliset treenisuunnitelmat jokaista varsaa mielessä pitäen. Sitten Aveniryakin pääsee hieman hölläilemään ennen kuin nelivuotiaana aloitamme urakan todenteolla.

Näistä treenisuunnitelmista sen enempää puhumatta, voisin kertoa ihan tapahtuneesta maneesipäivästä. Olimme passanneet oikeanlaiset varusteet satulasuutarin kanssa kohtuu nopeasti, joten olen päässyt työskentelemään tamman kanssa pitkässä liinassa varustettuna. Venyalle varusteet näytti olevan vakikauraa jo heti ensimmäisen kerran jälkeen (kuka yllättyi?), joten ollaan tehty sekä liinatyöskentelyä, peruskäskyjä maastakäsin että maastossa liikkumista niiden kanssa. Copperfactilla, Aveniryan laumatoverilla, on ollut ongelmaa omiensa totuttelemiseen, joten olemme usein työskennelleet nuorikkojen kanssa yhdessä. Kovasti toivotaan, jotta tamman välinpitämätön käytös antaisi vaikutteita Kodalle, mutta tähän mennessä ei ole oikein ollut menestystä. Kodan ongelmiin sen enempää perehtymättä, meidän yhteinen liinatuntimme päättyi katastrofiin; Koda onnistui rikkomaan snap-lukon ja pisti maneesin kenttäpohjan kokonaan uuteen kuosiin. Se villiintyi täysin, rymisteli päin Venyaa ja sai Venyankin ihan tolalleen. En ole nähnyt Venyaa niin säikähtäneenä koskaan aikaisemmin. Tamma on ollut aina niin rauhallinen ja kuuliainen käsiteltävä, mutta tällä kertaa minua miltei pelotti irrottaa se liinastaan.

Epäonnistuneiden kiinniottoyritysten jälkeen päätimme Luken kanssa yhteistuumin antaa niiden purkaa pakkautunutta energiaa kehostaan. Tietenkin omat vaaransa siinä oli, mutta maneesin seinien sisällä ja meidän kahden valvovan katseen alla se tuntui paremmalta ajatukselta kuin antaa tämän huonon kokemuksen turmella molempien edistyksen. Joten annoimme varsojen selvitellä sotkunsa tavallaan. Siinä ne jonkun aikaa juoksentelivat kuin päättömät kanat ja säikyttelivät toinen toisiaan mitä ihmeellisemmillä manöövereillään (tammalla on kyllä kaunis vapaa ravi). Vaan pikkuhiljaa kun Kodankin kalloon alkoi tarttua että ne varusteet oli ja pysyi, ja että emme Luken kanssa enää jahdanneet sitä epätoivoisesti, päätti sekin viimein rauhoittua. Avenirya rauhoittui nopeasti kanssa. Näin jälkikäteen mietin, oliko se oikeasti edes villiintynyt, vai käyttäytyi niin vain koska Kodakin. Niin vaarallinen kuin tämä episodi olisi saattanutkin olla, uskon että tällä olikin ihan hyödyllisiä vaikutteita tulevaisuuden treenituokioiden suhteen. Koda varsinkin on ollut viime päivinä paljon rennomman näköinen kuin aikoihin, ja Aveniryakin tuntuu saaneen vähän lisää energistä pilkettä silmäkulmaan. Ajattelinkin ehdottaa, että annamme varsojen rellestää maneesissa yhdessä uudelleen (tällä kertaa tosin paremmassa kontrollissa) ja kenties heittää sinne muutamia maapuomeja suuntaamaan keskittymisensä niihin varusteidensa sijaan. Venyalle se ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta tykkäsin ehdottomasti mitä näin, kun se ravaili Kodan vierellä sieraimet valtoimenaan, mustanvalkoinen häntä leimuen kuin pyrstötähti ja silmät pilkehtien. Tuskin tuon episodin uusimisesta haittaakaan ole (niinhän? anteeksi jo etukäteen tulevien merkintöjen minä, jos tämä älynväläys meni tyrimään koko projektin…).

la 11. marraskuuta 2023, Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut Minni VRL-10337)

Viikonmittainen ratsastusrupeama ei yleensä ollut sellainen mihin suostuin kovinkaan helposti. Kuitenkin saadessani yhteydenoton Nordwind Equine Inciltä ja heidän tarjotessaan minulle kuvankaunista mustankimoa tammaa. Tutustuttuani Aveniryaksi esiteltyyn tammaan ja siitä kuvattuihin videoihin kotioloissani mahdollisuus uudenlaiseen haasteeseen alkoi houkuttamaan sen verran että päätin tarttua tilaisuuteen.

Totta puhuen en ollut tainnut nähdä aiemmin orloveja ratsuina tai ainakin ne olivat hyvässä vähemmistössä joten olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan millaisia ratsuja heistä saisi. Toisaalta jos videot pitäisivät paikkansa, ei tammasta loppuisi potentiaali kovinkaan nopeasti joten lähdin todellakin avoimella mielellä edessä olevaan viikkoon mustankimon kanssa.

Ensimmäiselle kisapaikalle päästessäni tallin rekka oli helppo löytää ja päästessäni näköetäisyydelle erottui Avenirya joukosta jo kauemmaksi. Päästessäni puhe-etäisyydelle tervehdin kaikkia, ennen kuin esittelin itseni ja kerroin millä asialla olin liikkeellä. Vain muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin esittelin itseni uudemman kerran Noah Bakerille joka kertoi olevansa vastuussa tamman kouluttamisesta. Nyökättyäni ymmärryksen merkiksi kyselin häneltä muutaman tarkentavan kysymyksen tammasta, ennen kuin oli aika painaa kypärä päähäni ja antaa toisen puntata itseni satulaan. Asetettuani myös oikeankin jalkani jalustimeen kiinnitin vielä paukkuliivini vetonarun satulaan ja varmistettuani Noahille jotta kaikki oli hyvin, hän irrotti mustankimon tamman ja saatoimme lähteä tekemään matkaa kohti verryttelyaluetta.
Aloitin tamman verryttelyn sileällä tarjotakseni myös itselleni tilaisuuden tutustua hetkelliseen lainaratsuuni paremmin. Mitä pidemmälle etenimme verryttelyssämme sitä miellyttävämmältä tamma tuntui ratsastaa ja olinkin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt siitä millaisen ratsun orlovista sai. Niillä muutamalla treenihypyllä jotka Venyan kanssa otin pelasin pääasiallisesti varman päälle enkä pyytänyt tammalta oikeastaan mitään mahdottomuuksia. Nämä ensimmäiset luokat halusinkin pelata varman päälle Venyan kanssa jotta loppuviikostamme tulisi mahdollisimman onnistunut. Ensimmäiselle radalle päästessämme mustankimo kuitenkin osoitti varmanpäälle pelaamiseni turhaksi, sillä tamma tuntui syttyvän radalla ja pitkästä laukastaan huolimatta Venyan askellusta oli helppo muokkailla sopivaksi esteiden välille ja tammalla oli todella hieno ja ergonominen hyppytyyli.

Mitä pidemmälle yhteistyömme tamman kanssa pääsi viikon edetessä sitä paremmalta myös tuloksemme alkoivat olemaan. Suurimmasta osasta kilpailuita palasimme vähintään yhden ruusukkeen kanssa ja viikon ollessa lopuillaan olin oikeastaan enemmän kuin hämillään siitä, millaiseksi viikko muodostuikaan ja tieni erotessa viimeisen kerran Averinyan sekä Noahin kanssa en oikeastaan voinut uskoa millaisen viikon olin juuri saanut kokea. Tämän sulattelu ottaisi varmasti oman aikansa, mutta tiesin että tulisin muistelemaan mustankimoa tammaa useasti urani aikana.

Vuosi 2024

ma 20.05.2024, Koeratsastyksia (kirjoittanut Salma VRL-13360

Olin oikeastaan päätynyt kiinnostumaan Komasta siksi, että minulle tarjottiin aivan toista samalla tallilla asuvaa hevosta: Aveniryaa, jonka isän Gospodin Golovolomkan todellakin tunsin Hannaby Hanami Weekin GP-voitosta ja Power Jumpin kaksinkertaisesta kutsuvierasluokkavoitosta parin vuoden takaa. Minua jännittää tavalla, jolla ennen julkkisten tapaamista jännittää, kun sovin koeratsastuksen Venyalla tulevalle viikolle.

Venya on ihana: sellainen utelias hevonen, joka työntää heti turpansa kättäni vasten ja puhaltaa ilmaa sormiini, kuin olisimme tunteneet jo pidemmän aikaa. Näen hyvin, miten se mustankimolla karvapeitteellään ainakin ulkoisilta ominaisuuksiltaan sopisi hyvin kimojen tammojeni joukkoon. Ajatus huvittaa minua: etenkin Agin ja kaiken sen kanssa kokemieni kilpailuhaasteiden jälkeen tiedän, etteivät pelkät sopivat ulkoiset ominaisuudet riitä tekemään hevosesta sopivaa, etenkään sopivaa kilpahevosta.

Uteliaana nousen Venyan selkään ja painan pohkeeni sen kylkiin toivoen, että se osoittautuisi siksi kilpahevoseksi, jota olen jo vuosia etsinyt.

Noah seuraa jälleen maneesin katsomossa, kun ratsastan Venyaa. Hänen ilmeensä on kaiken aikaa vakava ja odottava: niin alkukäynneissä, raviharjoituksissa joissa Venya harppoo eteenpäin niin voimakkaasti etten voi kuin ihailla sen moottoria kuin parilla pienellä pystylläkin, joiden yli Venya lentää itsevarmasti kuin olisimme koonneet sille pari harmitonta ristikkoa.

Olen melko varma, että kumpikin meistä tietää sen kaiken aikaa, vaikkemme sano mitään ennen kuin ratsastus on loppunut.

Venya on mitä upein hevonen, enkä keksi siitä mitään vikaa -- mutta silti, siltikään vaikka sitä miten toivon, sekään ei ole minun hevoseni.

ke 7. elokuuta 2024, Twin Riders Cup lisäarpatuotos (kirjoittanut Mr. January)

Venyan nopeasti valkeneva harja heiluu lainehdellen sen alati harmaantuvan kaulan varrella tamman polkiessa tarmokkaasti kentän kaviouraa. Sen suipokkaat korvat ovat kääntyneet kiinnostuksesta eteenpäin, vaikka ne heilahtaakin hetkeksi maneesin katsomon oven suuntaan, kun Cassandra Lonsdale, tamman kilparatsastaja, avaa sen kiireisesti. Aveniryan huomio ei keskeytyksestä kuitenkaan herpaannu, vaan se jatkaa kuuliaisesti ratsastajansa kuuntelemista, ehkä jopa asteen syvemmin, selvästi odottaen päivän tehtäviä, joita kentälle asetetut pystyesteet sille jo vinkkaa.

Cassandra pysähtyy ja jää hetkeksi ihailemaan Venyan liikkeitä; vaikka tamma on henkeen ja vereen estehyppääjä, myös sukunsa yksittäiset kouluosaajat ovat jättäneet oman jälkensä siihen, sillä tamman liikkeet näyttävät virheettömiltä, vaikka selässä ei istukaan alan vahvinta osaajaa. Kun ratsastaja istuu selkään tiiviimmin ja pohkeet vaativat aktiivisempia liikkeitä, Venyan runko pyöristyy silmin nähden ja jalat polkevat syvemmällä rungon alla. Kokoaminen, mikä on monesti yksilöllistä fiilispeliä, tulee Venyalta niin luonnollisesti. Cassandra näkee sen myös ratsastajan ilmeessä; unelmointiin on turhankin helppoa syyllistyä Venyan selässä.

Ratsukon hyvä mieli tarttuu oitis Cassandraan. “Sorry I’m late!” Hän huikkaa hyväntuulisesti hoitajalleen ja alkaa asettamaan kameran kolmijalkaa korotetun katsomon reunamille. “Mrs. Andrews had me and Aurora in her claws for the past hour,” nainen jatkaa inasen kulmiaan kurtistellen, sillä kamera asettuu tuelle vinommin kuin Pisan kalteva torni.

Veronican pää kääntyy nyökäten tulijan puoleen.

“Don’t worry, we’ve been having fun waiting!” Ratsukko ohittaa katsomon edelleen kootuissa liikkeissä. “What did she want?”

“About the Twin Riders Cup. Travel plans and schedules and such. Did you know, Mrs. Andrews has a cousin who lives in Utah?”

“Cousin Andrews?” Veronican ääni kuulostaa humoristisen epäilevältä, “since when?”

Cassandra korjaa kolmijalan seisomaan tasaisemmin ja räplää kameran suuntauksen kuntoon. Siitä pitäisi näkyä nyt koko kenttä, mutta eritoten kentän edustalle rakennettu kolmoiseste, jonka kanssa on ollut paljon ongelmia viime aikojen treeneissä.

“Apparently,” hän aloittaa, “since forever. And hear this: if I manage to get placed, he is to take me on a date.”

Veronica haukkaa henkeä kuuluvasti. “No.”

Ääni on dramaattinen. Hoitajansa reaktio nostaa huvittuneen hymyn Cassandran huulille.

“Uhhuh. National Parks, canyons, Temple Square, presidential stone faces, Emerald pools, the whole deal.”

“The presidents are in Dakota thought?”

“Yeah… I don’t think she’s ever visited him.”

Veronica tirskahtaa Venyan selässä. Tamman pehmeä ravi ei auta naista pysymään selässä tasaisesti kun hänen keskittymisensä on herpaantunut. Pomput saavat naurun kaikumaan kentän sisällä äänekkäämmin. Cassandra nauttii keveästä ilmapiiristä ja antaa sen tehdä vaikutuksensa hänen mieleensä. Hetken päästä hän suuntaa katsomolta alas kentän puolelle.

Nauru ei lakkaa kaikumasta kokonaan, mutta hiljenee kun Veronica ohjaa kimon tamman kentän keskelle ja pysähtyy Cassandran viereen. Venya hörähtää oitis tuttavallisesti ja alkaa hamuamaan olemattomia sokeripaloja hänen kädestään. Tamma ei ole edes pahastunut, vaikkei niitä ole. Se tuuppaa turpaansa syvemmälle kämmenen pohjalle, huuli tunkeutuen ratsastushanskan helman alle kutittelemaan sieltä paljastuvaa ihoa.

Veronica heittäytyy satulasta alas vieläkin hykerrellen. Cassandra pitää tamman ohjista kiinni sillä aikaa, kun toinen korjaa jalustimen hihnat oikeaan pituuteensa ja taputtaa tamman kaulaa palkiten aikaisemmasta työstä. Cassandra katsoo Venyan suuria, ystävällisen ruskeita silmiä sen suuressa kimoutuvassa päässä, miettien, miten kaikki onkaan mennyt viime aikoina niin hyvin.

“She also mentioned briefly about an interview with the Sidelines, a sponsordeal with UK equine and a bonus by the end of the season,” hän jatkaa kertomustaan toiselle.

“Oh, just briefly? Wow, what a catch he must be.”

“I know, I can hardly wait.”

Naiset vaihtavat virneitä keskenään Venyan selkälinjan yli.

“What about Aurora?”

“She got wholeheartedly ignored after Mrs. Andrews got past the practical stuff.”

“Oh no! I almost feel bad!” Veronican sirkutus on vahingoniloista. Cassandra tuntee samoin, vaikkei yhtä voimakkaasti.

Heidän ratsastuskoulun rehtorin kylmä huomaamattomuus kanssaopiskelijaa kohtaa sai Cassandran omantunnon miltei kolkuttamaan. Aurora ja Foxfire eivät olleet ehkä sijoittuneet vielä yhdessäkään Twin Riders Cupin osakilpailussa, mutta eivät he olleet suoriutuneet niissä huonostikaan. Cassandraa ei kuitenkaan haittaa nauraa tapahtuneesta hevosenhoitajalleen, sillä jos roolit olisivat käänteiset, Aurora ja hänen piirinsä eivät antaisi toista ajatustakaan hänelle - saatikaan hänen tunteilleen.

Koska sellainen on heidän eliittikoulunsa organisaatio. Hierarkia kaikki kaikessa.

Kun jalustimet on viimein oikean mittaiset, Cassandra nousee tamman selkään ja Veronica perääntyy kentän laidalle. “Is the camera recording?” Ratsastaja kysyy ratsunsa selästä. Hän antaa pohkeita ja ohjaa heidät kaviouralle.

“Yup!”

Venya vastaa hänen istuntaansa ja apuihinsa viipymättä. Poissa on kankeus ja laahaavat askeleet, sen sijaan tamman pää on korkealla ja mustavalkoinen häntä sivaltaa rennosti satulan takana.

“Did you do any jumps yet?”

“No, she needed the extra warmup.”

Cassandra nyökkää ja nostaa kävelystä laukan. Askelmus on pehmeän keinuvaa, rentoa, siis kaikin puolin nautinnollista. Venyan korvat liikahtaa apuja tehdessä kuuliaisesti taakse. Perusteellinen alkulämmittely on tehnyt tehtävänsä ja tamma tuntuukin nyt kuin sulalta vahalta ohjien toisessa päässä.

Suuren pääty-ympyrän jälkeen nainen suuntaa ensimmäiselle esteelle. Venya ponnistaa, liitää ja laskeutuu, hidastaa kulmaan muttei kallistu liikaa sisään, pidentää asteen vaivalloisesti askeleensa seuraavalle ja toistaa hypyn uudelleen. Cassandra pysyy taidokkaasti mukana sen selässä ja auttaa tamman pitämään tasapainonsa esteiden välissä. Kolmoisesteelle tullessa keskimmäinen kuitenkin kolahtaa ja tipahtaa kentän hiekkapohjalle painavana.

“Sorry, my bad”, Cassandra huikkaa hengähtäen hoitajalleen, joka juoksee oitis laittamaan puomin takaisin paikoilleen. Venya puuskuttaa ja ravaa sillä aikaa takaisin kaviouralla. Veronican väistyessä taka-alalle, ratsukko lähtee tekemään uusintaa. Tällä kertaa suorituksessa ei tule virheitä.

Cassandra hymyilee osaavalle ratsulleen.

Veronican hymy on vieläkin leveämpi. “Keep this up the whole week and you will snatch the top ranking at the cup.”

Hän on hoitajansa kanssa samaa mieltä. Jos Venyan reaktiokyky on samaa luokkaa ensiviikon osakilpailufinaalissa eikä Cassandra itse hairahdu tekemään yksinkertaisia virheitä, he voisivat pitää ranking ykkösensä. Aikaisemmissa osakilpailuissa he ovat tähän mennessä ylettäneet aina sijoille asti, joten heidän pistesaldonsa on kukkurallaan. Heidän ei tarvitsisi sijoittua nyt edes ensimmäiseksi pitääkseen paikkansa. Aveniryan ratsastusta fiilistellessä Cassandra ei kuitenkaan voi olla kuvittelematta etteikö heillä olisi täydelliset mahdollisuudet siihenkin, tälläkin kertaa.

“I wouldn’t want to miss on that date,” hän naurahtaa.

to 15. elokuuta 2024, Twin Riders Cup lisäarpatuotos (kirjoittanut Mr. January)

Viikko tuli ja meni, laukut ja hevoset pakattiin ja lentokone lähti, ja yllättäen sitä jo tyhjennetään hevosia trailerista Yhdysvaltojen Pohjoispuoleisessa vuoristomaisemissa. Vaikka mahtavat vuorijonot ja ympäröivät havupuumetsät alkavat näin neljäntenä vierailukertana olemaan katsojilleen jo tuttuja, on maisema silti niin erilainen kotibritin laakeisiin nummeihin, ettei Cassandra voi kuin jäädä ihastelemaan niitä hetkeksi.

Asuminen täällä täytyy olla aivan erilainen kokemus. Vuoristoissa, havupuiden keskellä vaeltaminen kuulostaa niin ihanalta kuin mitä se oikeasti varmasti onkin. Varmajalkaisena Venyakin sopisi maisemaan kuin nenä päähän, eikä kylmätkään talvisäät tekisi sille hallaa. Venyan kanssa on helppo tipahtaa unelmiin, uneksipa sitten kansainvälisistä kouluradoista tai kotimaisemanvaihdoista.

“Can you please?”

Cassandran haaveilut haihtuu terävän kysymyksen myötä. Hänen kääntyessä ympäri traileri on jo avattu ja lastaussilta laskettu. Aurora Hall on kärsimättömänä avaamassa trailerin takaporttia, vaikka Cassandra tai Veronica kumpikaan ei ole ehtinyt ottaa vielä Venyasta kiinni. Hän ei tarjoa anteeksipyyntöä, muttei toinen sellaista häneltä odotakaan.

Cassandra ravaa nopeasti lastaussillalle ja pujahtaa portin alta Venyan vasemmalle puolen aina päätyyn saakka, ja nappaa kiinni tamman päitsistä riimua etsiskellen. Naapurin kekälemäisten silmien välähdyksen hän huomaa sekunnin liian myöhään; vasta kun Foxfiren korvat ovat luimussa ja talttamaiset hampaat paljastuneet sen huulien alta. Orin pää heilahtaa salamana kohti, mutta ennen kuin se ehtii tehdä kontaktia Cassandran paljaan käsivarren kanssa, Venya inahtaa luimistellen ja näykkäisee takaisin orin suuntaan.

Foxfire heilauttaa päänsä kauas korkealle ja mulkoilee kaksikolle ilkeästi. Se lähtee perääntymään trailerista Auroran ohjaamana, korvat yhä niskaan liimaantuneena.

Venya, ihana Venya, aina tulossa apuun hädän hetkellä. Cassandra ei tiedä miten jaksaisi Foxfiren kaltaista kiukkupussia, jos kohtalolla olisi ollut toisenlaiset suunnitelmat. Kimo tamma ei voisi olla yhtään erilaisempi vaaleanruunikosta puoliverisestä.

Luojan kiitos.

Kun ori on perääntynyt turvallisen matkan päähän trailerista, Cassandra alkaa ohjaamaan tammaansa ulos. Venya peruuttaa kiltisti ja rauhallisesti, kunnes sen ensimmäinen takajalka osuu havujen pehmittämälle pohjalle.

Jossain pamahtaa ja sekunnin sadasosassa helvetti pääsee valloilleen.

“Wha-,” Cassandra ehtii vain äännähtämään, kun Venya säikähdyksestä iskee kavionsa trailerin lastaussiltaa vasten ja ponnahtaa sitten kahdelle jalalle. Tilanne tulee niin yllättäen, ettei nainen osaa ennakoida voimakasta vetäisyä riimunnarun toisessa päässä ja sormet puristuvat automaattisesti tiukasti narun ympärille. Venya kompuroi lastaussillalla ja riuhtaisee Cassandran mukanaan kääntyessään. Olo on kuin räsynukella narun toisessa päässä; tamma on niin voimakas käsittelijäänsä nähden, ettei se hoksaa ollenkaan vetäisseensä naisen mukanaan.

Cassandra tömähtää lastaussillalta maahan. Hän ei edes älyä sen tapahtuneen ennen kuin joutuu sylkemään neulasia suustaan. Sen sijaan hän näkee riimunnarun luistavan irti otteestaan ja kuin hidastettuna toisen käden kurottavan irtoavaa narua kohti, livahtaen vain senttimetrien päästä sormistaan.

“No!” Henkäisy on raskas. Äänikin muodostuu vain vaivoin. Mutta Venya on jo juoksemassa toiseen suuntaan. Valkoinen harja hulmuaa soihdun lailla tamman perässä ja takajalan kengät välähtävät auringossa kuin pilkkana.

Väkijoukko huudahtelee irti päässeen hevosen ympärillä.

Cassandra koittaa lähteä hevosensa perään, mutta terävä kipu välähtää hänen mielessään. Vasen käsi ei kestä painoa ollenkaan ja nainen joutuu haukkaamaan henkeä, ettei mustat pisteet ottaisi vallan näkökentästä.

“Oh my god, are you okay?!” Veronican kauhistunut ääni kuuluu taustalta ja on pian Cassandran selkämyksen liepeillä.

“Venya-!” Hän puuskaisee vaivalloisesti toiselle.

“-shit!”

Hevosenhoitaja lähtee oitis juoksemaan karkulaisen perään eikä Cassandra voi kuin jäädä maahan makaamaan ja tuijottamaan loittonevaa selkää jo toistamiseen. Hän näkee myös Auroran sivussa Foxfiren kanssa, mutta naisella on vain tyhjä, miltei välinpitämätön ilme naamallaan. Pian hänkin kääntyy kannoillaan, kuin tapahtumilla ei olisi hänelle mitään merkitystä.

Cassandra jää yksin.

Jos Venya loukkaantuisi, peli olisi menetetty. Eikä pelkästään tämän kilpailun kohdalla vaan koko loppu kausi saattaisi olla uhattuna. Puhumattakaan, antaisiko Mrs. Andrews Venyaa hänelle enää takaisin ollenkaan, jos hän ei pystyisi pitämään tästä huolta. Saisiko hän kilpailla enää ollenkaan? Millään hevosella?

Entä jos Venya onnistuisi tekemään tuhoja täällä kisapaikalla? Loukkaa samalla jonkun toisenkin hevosen? Pelkästään Venyan arvo huitoi lähempänä kuutta numeroa eikä Cassandra ole niin varakas, että voisi vuosiin ottaa sellaisen iskun rahallisesti vastaan.

Potkittaisiinko hänet ulos koulusta?

Käsivarren kipu tuntuu toissijaiselta kaikkien mahdollisten kauhuskenaarioiden vilistäessä hänen mielessään. Hengitys tulee yhä raskaammin ja korvissa jymisee sykkivä sydän. Näkökenttää ei täplitä enää mustat pisteet, mutta sen reunat alkavat hitaasti sumentumaan silmien kostuessa.

“Hey, she’s yours, right?”

Kysymys kantautuu Cassandran korviin kirkkaasti. Nainen hätkähtää ajatuksistaan edelleen maassa maaten. Kestää hetki ennen kuin hän saa räpyteltyä kosteuden silmistään, jotta näkee edessä seisovan hevosen olevan tosiaan Venya eikä vain sumea, harmaa läikkä taustalla.

Venya tapittaa takaisin ystävällisillä, ruskeilla silmillään. Sen ilme on jotain lauhkean, uteliaan ja nolostuneen välimuotoa.

“Oh godness, she’s crying,” Venyan vierellä seisova nuori tyttö mumisee itselleen ja näyttää nyt asteen epäröivämmältä. ”Um… Sorry, did you hurt yourself?”

Cassandra huomaa hänet kunnolla vasta nyt. Tyttö on nuori, ehkä kahdenkymmenen, ehdottomasti mantereen tältä puolen. Pitkät suorat vaaleahkot hiukset, huolitellut kulmat ja ruskeat silmät näyttävät miltei enkelimäisiltä nyt, kun hän pitelee Venyan riimua toisessa kädessä ja katsoo maassa makaavaa naista huolestuneena. Cassandran hengitys värähtää ja hän saa viimein taiottua voimaa raajoihinsa, jottei käsi petä alta hänen yrittäessä uudelleen ylös.

Havut varisevat vaatteilta. “Is she okay?” Cassandra kysyy oitis huolissaan, vilkuillen kimon jalkoja. Nopealta katsaukselta ei silmiin ainakaan onneksi tartu mitään ihmeellistä. Nainen kopistelee vaatteitaan hajamielisesti ja tekee tamman ympäri kierroksen.

“A bit winded,” hänen pelastajansa vastaa hymyään tarjoten. “She was going to jump over our courtyard fences till she realized no one was riding her. So she stopped. And came to me for help.”

Täyden kierroksen tehtyään Cassandra huokaisee huojentuneena, sillä tamma näyttää säästyneen nirhaumilta. Viimein hän hieraisee myös karkaavat kyyneleensä poskiltaan. Olo tuntuu niin helpottuneelta, kuin raskaat kivet olisi nostettu hänen sydämeltään.

Cassandra kahmaiseekin tytön halaukseensa. Toinen on niin yllättynyt reaktiosta että hänen ruumis muuttuu jännittyneeksi ja vasta silloin Cassandra hoksaa, mitä onkaan tekemässä. Hän päästää nopeasti irti.

“Sorry, I’m sorry- I’m just thankful, truly, thank you.”

Nuorempi antaa hänelle kuitenkin ystävällisen hymyn eikä näytä halauksesta pahastuneelta.

“Oh, no worries, you just surprised me. Are you okay- you are bleeding!”

Hän huudahtaa ja nyökkää Cassandran vasemman käden suuntaan, jota nainen huomaamattaan pitelee. Cassandra tuntee siinä vihlontaa, mutta se on enemmänkin lihaskipua kuin mahdollisesti rikkonaisia luita. Toivottavasti.

Hiekka ja neulaset on kuitenkin tarttuneet nirhamasta vuotavaan punaiseen ja saa sen näyttämään kaksin verroin kauheammalta.

Hän ei ehdi vastaamaan kun vaaleahiuksinen nainen työntää Venyan riimunnarun hänen käteensä ja kääntyy kannoillaan. “Wait here, I’m gonna go get a doctor!” Ja jo kolmannen kerran Cassandra jää aloilleen katsomaan, kuinka selkä häviää kiireisesti pihamaalta.

“But it’s not broken…” hän vastaa perään, turhaan.

Cassandra jää paikoilleen asteen pölmästyneenä. Pois lukien hänen hevosenhoitajansa, kotipuolella kukaan ei auttaisi pelkästään hyvää hyvyyttään. Nuori ruskeasilmäinen oli näyttänyt kuitenkin niin naiivin hyväntahtoiselta, ettei Cassandra pysty epäilemään muutakaan.

Ja vaatteet ryppyisenä, hiukset sotkuisena, verta käsivarresta vuotavana hän naurahtaa - jännitys, säikähdys ja pelko viimein purkautuen.

21. elokuuta 2024, Koeratsastus

Molly istui tiiviimmin satulaan ja pyysi ratsunsa käyntiin. Venya eteni reipasta, mutta letkeää käyntiä, saatuaan pitkät ohjat loppukäyntien ajaksi. Mollyn mielessä risteili paljon ajatuksia. Miten ihmeessä hän oli päätynyt koeratsastamaan orlovravuria? Itselleen sopivaa kilpahevosta etsiessään hän oli kuvitellut itsensä lähinnä puoliverisen, ehkä täysiverisen selkään. Mutta ravuri? Vaikka eihän Venya tietenkään ravuri ollut, vaan ratsuhevonen ratsuvanhemmista. Isä kuulemma vielä erittäin menestynyt sellainen. Ja Venyakin vaikutti rehdiltä ja osaavalta, lisäksi oli sillä kilpailukokemusta ja -tuloksiakin.

Molly oli ratsastanut tammalla kaikki askellajit läpi ja hypännyt muutaman esteen. Yhteistyö oli sujunut hyvin ja kimo vaikutti vielä liikutuksen jälkeenkin hyväntuuliselta. Venya oli tehnyt vaikutuksen myös tallissa varustaessa. Tamma vaikutti mutkattomalta. Tämä kaikki oli Mollyn mieleen, sillä nainen toivoi löytävänsä valmiiksi koulutetun, hyvin toimivan ja hyväluonteisen hevosen. Toki kesytystä vaativissa projekteissakin oli oma viehätyksensä, mutta se ei ollut sitä, mitä Molly tällä hetkellä halusi. Ja kaikista kokeilemistaan hevosista Venya vaikutti täyttävän oikeastaan kaikki naisen asettamat kriteerit.

Molly pysäytti Venyan ja laskeutui satulasta. Tamman myynnistä vastannut Noah Baker tuli utelemaan naisen mielipidettä.

"Aika kiva," Molly totesi Noahille. "Eiköhän pistetä paperit valmiiksi."

4. syyskuuta 2024

Venya oli asustellut Stable Misangissa jokusen päivän ja vaikuttanut tyytyväiseltä uuteen kotiinsa. Molly oli antanut tammalle alkuun muutaman vapaapäivän ja keskittynyt lähinnä tamman ylitäyden varustekaapin järjestelyyn, ja parina päivänä nainen oli ottanut vähän tuntumaa uuteen hevoseensa ja tallin puitteisiin rennon ravityöskentelyn turvin. Perjantaina olisi kuitenkin Mollyn ja Venyan osalta ensimmäiset Dochaksen estevalmennukset, joten tämän päivän liikutukselle nainen oli asettanut hieman enemmän tavoitteita.

Tallilla oli hiljaista, kun Molly varusti Venyan tallin käytävällä. Tallin ulkopuolella Molly nousi satulaan. Sää suosi, mutta aurinko häikäisi ikävästi, joten Molly suuntasi ratsuineen kohti maneesia. Maneesissa oli pari muutakin ratsukkoa ja Molly ilmoitti saapumisestaan huikkaamalla kaikille moikat.

Molly ratsasti Venyalla kaikki askellajit läpi. Lisäksi paljon ympyröitä ja voltteja sekä siirtymisiä. Loppukäyntien aikana Molly myhäili tyytyväisenä. Miten ihanan hevosen hän olikaan löytänyt! Venya toimi kuin unelma, vaikka Molly välillä sortuikin turhaan matkusteluun tamman selässä. Molly odotti perjantain valmennusta ja ensimmäisiä kunnon estetreenejä tamman kanssa innolla. Vaikka naisen tavoitteet kisojen suhteen olivat pääasiassa vasta seuraavan vuoden isommissa kisoissa, oli hänellä toiveissa päästä hyppäämään vielä muutama luokka tämän vuoden puolella. Ihan vain kokemuksen ja harjoituksen vuoksi. Jonkin verran nainen oli kisakutsuja jo silmäillytkin, muttei ollut vielä tehnyt mitään sen tarkempia suunnitelmia. Ensin pitäisi saada tekeminen varmasti hyvälle mallille ihan kotioloissa.

20. lokakuuta 2024

Syksyn sateet ovat jälleen täällä. Päivien harmaus on tuntunut Mollysta ajoittain jopa lannistavalta. Venya ei kuitenkaan ole tuntunut olevan moksiskaan, vaikka välillä vettä on satanut lähes vaakatasossa eikä paikoittaiset tulvatkaan ole tainneet olla kaukana. Tamma on ollut ihan tyytyväinen lämpöisen loimen alla.

Molly on saanut kokea myös valkean hevosen omistamisen ilot, kun vastassa on välillä ollut laikukas hevonen. Toisaalta pitkittyneet hoitotuokiot ovat olleet omiaan tammaan ja sen sielunelämään tutustumiseen. Jos väriä ja sen tuomaa lisätyötä ei lasketa, on Molly edelleen ollut erittäin tyytyväinen hevoshankintaansa ja yhteistyö sujuvoitunut Dochaksen valvovan silmän alla.

30. marraskuuta 2024, Central Park Equestrian Festival 2024

Molly oli suunnitellut alottavansa kilpailemisen Venyan kanssa rauhassa. Joissain tavallisissa kilpailuissa, lähellä kotia. Muutaman sattumuksen seurauksena nainen kuitenkin löysi itsensä ja hevosensa matkalla Yhdysvaltoihin, jossa he starttaisivat yhteisen kilpailutaipaleensa Central Park Equestrian Festivalissa. Päätös kilpailuun osallistumisesta oli täytynyt tehdä nopeasti. Myöhemmin Molly harmikseen huomasi, että samalle päivälle olisi osunut myös Suomessa järjestetty ensimmäinen PJ-CUP. Valmistelut matkaan Atlantin toiselle puolelle olivat tuossa vaiheessa jo kuitenkin niin pitkällä, ettei niiden peruminen ollut enää mahdollista.

Mutta ei tämä reissu mikään pettymys Mollylle ollut. Matka oli sujunut mukavasti, myös Venyan osalta. Olihan tamma jo kokenut matkustaja, eikä sillä ollut ollut huolen häivää, vaikka matka olikin pitkä ja varmasti väsyttävä ja New York täynnä mitä erilaisimpia ääniä ja valoja. Kilpailuun osallistuville ratsuille oli järjestetty ylevät ja kaikin puolin mukavat puitteet. Lisäksi tammasta oli koko matkan ajan huolehtimassa Mollyn hevosenhoitajakseen pestaama ystävänsä Lavinia, joten Venyalla ei ollut huolen häivää.

Molly viihtyi ihmispaljoudessa ja nautti suurkaupungin vilinästä ja hälinästä, saaden siitä voimaa ja itsevarmuutta. Vaikka perillä oltiin vietetty jo jokunen päivä ennen kilpailuiden alkua, tuntui Venya kuitenkin vielä verryttelyssäkin hieman jäykältä matkan jäljiltä. Molly oli realistinen - tämä oli heidän ensimmäinen kilpailunsa yhdessä, kilpailuiden puitteet olivat aivan eri luokkaa mitä hänen suunnitelmissaan, eikä Venya ollut hyvin sujuneesta matkasta ja hyvästä hoidosta huolimatta aivan parhaimmillaan - voitto siis tuskin tulisi kyseeseen. Jonkinlainen palkintosija tai vähintäänkin niiden tuntuma oli kuitenkin tavoitteena, sen verran kunnianhimoinen Molly oli. Lopulta Venyakin tuntui onneksi hieman rentoutuvan satulan alla. Juuri sopivasti, sillä seuraavana olisi heidän suoritusvuoronsa.

Itse kisastartti sujui lopulta hyvin. Molly ja Venya selvisivät virhepisteittä ja aikakin oli oikein kelvollinen. Molly kyllä hätäili neljännen esteen lähestymisessä, mutta Venyan omatoiminen korjaus pelasti ratsukon lähes varmalta estevirheeltä. Lopulta ratsukko sijoittui sijalle kuusi yhteensä lähes 50 ratsukon joukosta. Molly ei voinut olla kuin tyytyväinen! Koltiinviemisiksi he saivat syksyisen vihreän ruusukkeen sekä rutkasti itsevarmuutta tuleviin kilpailukoitoksiin.

Vuosi 2025

2. toukokuuta 2025, Twin Riders Cup lisäarpatuotos

Mollyn ja Venyan alkuvuosi ei ollut sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Pian Central Park Equestrian Festivalista palattuaan Molly oli loukannut itsensä - ei pahasti, mutta kuitenkin niin, että tavoitteellisempi treenaaminen oli täytynyt hetkeksi laittaa tauolle. Venyalle oli onneksi löytynyt liikuttaja, mutta Molly itse oli päässyt takaisin satulaan vasta alkukeväästä. Naisella oli kuitenkin ollut suuret tavoitteet tämän vuoden kilpailujen osalta, joten vakavan harjoittelun pariin palattiin kertarysäyksellä. Jutun juoneen päästiin pikaisesti kiinni, joten taitoja piti päästä pian testaamaan myös kilpailukentille.

Niin sanotuksi testikilpailuksi valikoitui vaatimattomasti kolmipäiväinen Twin Riders Cup. Venya oli menestynyt aikaisemman omistajansa aikana kyseisissä kisoissa, joten Molly koki, että tammalle tuttu kilpailu ja paikka olisi vain plussaa. Molly itse ei loukkaantumisensa johdosta ollut ennättänyt nostamaan omaa tasoaan 130 cm luokkiin, joten kaksikko lähti kokeilemaan vähän vaatimattomampaa 90 cm estekorkeutta. Tämän luulisi olevan helppo nakki!

Molly ja Venya olivat saapuneet Yhdysvaltoihin joitakin päiviä ennen kilpailuja, joten molemmat olivat saaneet hieman hengähtää matkustuksen ja aikaeron tuomasta rasituksesta. Kaikesta huolimatta Molly lähti ensimmäiseen kilpailupäivään silmät hieman ristissä, mutta Venya oli onneksi jo paljon omistajaansa skarpimpi. Vielä hetki ennen verryttelyyn lähtöä Molly kippasi kurkustaan alas ison tölkillisen energiajuomaa. Sen kofeiini alkoi vaikuttaa hetkessä (vähän liiaksikin) ja nainen tunsi itsensä heti energisemmäksi. Sitten oli mentävä, sillä ratsukon vuoroon ei ollut enää kovinkaan paljoa aikaa.

Energiajuoman tuomasta valheellisesta lisäenergiasta huolimatta itse kilpailusuorituksessa Molly tunsi sortuvansa muutamiin amatöörimäisiin virheisiin. Ajatus ei juossutkaan yhtä sutjakkaasti, kuin nainen oli luullut. Venya onneksi tapansa mukaan korjasi ratsastajansa virheet, vaikka loppuradasta tamman tyytymättömyys alkoi kieltämättä paistaa läpi. Kaikesta huolimatta tamma kiidätti itsensä ja Mollyn maaliin saakka.

Lavinian, joka jälleen oli houkuteltu mukaan kisagroomin hommiin, riisuessa Venyan varusteita ja kylmätessä tamman jalkoja, Molly soimasi itseään. "No onneksi tämä oli vasta ensimmäinen kolmesta kilpailusta. Ensi viikolla aikaerorasitus on jo helpottanut ja jos saat tuon kaiken itsesi sättimiseen käyttämäsi energian valjastettua itsevarmuudeksi, ei muilla ole mitään saumoja!", Lavinia yritti kannustaa ystäväänsä. Venya pärskäisi hyväksyvästi naisten vierellä. Molly ei vastannut mitään, mutta jäi rapsuttamaan hajamielisesti hevosensa valkeaa, hieman hikistä karvaa.

31. elokuuta 2025, Power Jump 2025

Molly oli jo Venyaa hankkiessaan haaveillut kilpailevansa joskus itsekin Power Jumpissa. Ratsukko oli tehnyt Mollyn alkuvuotisesta loukkaantumisesta huolimatta kovasti töitä, joten naisen kilpailuhaave toteutui jo noin vuosi Venyan oston jälkeen.

Keväällä ratsukko oli pyörähtänyt Amerikoissa Twin Riders Cupissa ja reissu oli ollut oikein menestyksekäs. Kolmisen viikkoa kestäneen reissun jälkeen kaksikko palasi takaisin Englantiin, jossa kesä kului tasapainotellen treenin sekä riittävän levon ja palautumisen kanssa. Esimerkiksi Power Jumpin kvaaliluokka Stal Felisissä Belgiassa toukokuun lopussa tuli selkeästi liian pian Yhdysvalloista paluun jälkeen, eikä Venya ollut ehtinyt palautua matkasta riittävän hyvin. Uudelleen Yhdysvaltoihin, tarkemmin sanottuna Sunny Horseen Floridaan, lähdettiin elokuun loppupuolella, suuntana tällä kertaa Mollyn niin kovasti haaveilema Power Jump.

Tämänvuotisen Power Jumpin teema, sirkus ja taikuus, sekä värit auringonkeltainen ja verenpunainen, eivät olleet Mollylle se helpoin nakki. Nainen oli stressannut teemaa heti tiedon julkistamisesta lähtien, mutta keksinyt lopulta jonkinlaisen tavan toteuttaa toivottua teemaa. Kilpailu oli suuri ja jännittävä, mutta Venya suoriutui siitä hyvin - olihan sille ehtinyt kertyä jo paljon kokemusta isommista kisoista, myös Power Jumpista. Tällä kertaa kotiin ei palattu ruusukkeen tai maineen kera, mutta sijoitukset olivat sellaiset, joihin saattoi olla tyytyväinen.

...

Kommentit Mollyn ja Venyan kisakuvasta:

★★★★★ + ★★★★★ + ★★★★★ + ★★★ / 🤡 + 🤡 + 🤡 + 🤡

"Jännittävä, jopa painostava tunnelma luo mystisen vivahteen, joka sopii kuin taikurin musta hattu teemakisaan! Vahva kontrastisuus on omintakeista ja erottuvaa."

"Vauhdikasta, tunnelmallista ja erinomainen PJ-leima! Omaan makuuni teos on ehkä hieman hämärä, mutta mitäpä se haittaa, kun ratsulla on selkeä suunta kohti maalia. Kuvassa onkin liikkeen tuntu, kun ratsukko kiitää viimeiseltä esteeltä maalilinjalle. Hevosen väritys on myöskin kerrassaan kaunis." "Hauska ja hyvin teemaa noudatteleva teos, jossa sievät yksityiskohdat, upea liekkieste jossa hyvät yksityiskohdat ja väritys erittäin onnistunut. Yläkulman tekstit sekä alhaalla tietolaatikko ratsukosta tuovat telkkarimaista tunnelmaa ja pääsee hyvin juhlatunnelmiin, kun piirrosta katselee."

"Tyylikäs, realistinen TV-lähetyksen kuvakulma, jonka ihana ruutugrafiikka kruunaa. Tässä on kaikki mallillaan."